Lady Gagan Judas on kyllä puhtaasti tehty vaan sen takia, että mokoma jäis päähän. Koska sen se on vimpeli soikoon tehnyt. Koko päiväksi vieläpä! Alkaa hiljalleen nakertaa, kun ainoastaan kertosäe junnaa päässä toista tuntea putkeen...
Ko. biisi on myös saanu pihkusen keksustelupalstoja repeämään helvetin lieskoihin, kun osa väittää biisin halventavan kristinuskoa ja toinen itkee kun kyseessä on hihhulibiisi. Gaga varmaan just tätä hakenutkin; ihmiset kohahtaa. Ah, hitto kun mulla on viharakkaus suhde tuohon naiseen!
Ja jos seuraavassa kuvassa ei ole nainen itse, niin tämä kyseenalainen ylistys oli failurein ikinä.

 

Tänään ollu semmonen päivä, että oon viettänyt aikaa kernaasti yksin.
Eilen illalla tuli taas kärsittyä omista oletuksista mielen sopukoissa ja turhasta mustasukkaisuudesta. Loukkasin komiasti siinä sivumennen jopa itelleni tärkeintä ihmistä. On jotakin maailman typerimmän tuntuista anella sitten häpeissään anteeksi, kun tuntuu itsekkäältä pyytää toista vielä sietämään omaa seuraa sen jälkeen miten kusipää on. Ja silti toinen sanoo vaan, että rakastaa minua vaikka joskus tälläistä olisikin. Tunnen itseni jotenkin lellipennuks~ Tahdon todella muuttua tästä osasta itseäni, että viimeinkin lakkais tämä oletusten tekeminen ja tilalle tuli suora puhe. Ja vaikka en uskokaan, että se kovin sulavasti tulee niin pakko onnistua. 
  Toinen syy, miksi tänään on tehnyt mieli olla yksin on se, että tuntuu ettei tule mitään kehittävää tehtyä nykyään. Oon täks illaks kaavaillut esim. lukevani tai piirtäväni. Molempia tehdessä on se aivan erityislaatuinen mystiikka, johon kukaan muu maailmassa ei koske laisinkaan samalla tavalla kuin juuri minä. Ja silti (jos ihminen on siihen taipuvainen) olo on jokaisella niitä harrastavalla joku mahtavin. Tuntuu, että oon etääntynyt tästä tunteesta ihan liikaa ja haluan tuntea sen taas. Ja klisee: haluun tutustua itseeni tuaas paremmin.
Tänään tämä tunne vaan vahvistu, kun äikänope palautti meille meidän vanhoja kirjaesitelmiä. Tulipahan huomattua, että seiskalla tehty Feeniksin Killan esitelmän tekijä oli hyvin intohimoinen kirjoittaja, jonka kirjoitustahti oli jokapäiväistä. Nykyään sama tyyppi ulostaa tuurilla kerran kuuhun lauseitaan.
Ja vaikka sen esitelmän teksti oli PALJON huonompaa mitä tämä, jota nytkin kirjoitan, niin se into kirjoittaessa ei ole lähellekään sama. Oon niin tuhottoman ruostunut, ettei löydy edes sanoja siihen harmitukseen. Jos löydän inspiksen uudestaan, lupaan etten hylkää sitä.

Muuta tähän hetkeen:
- kohta lähtöö jalka- ja käsikarvat<3
- pittee löytää Markukselle lakkiaislahja
- palauttaa varmaan kirjoja kirjastollekin

 

Tällä hetkellä elämässä ei ole mitään vittumaista siirtymävaihetta, outoa sinäänsä kun kumminkin kohta loppuu peruskoulu. Ehkä siihen liittyvät angstit iskee sitten kun lukio alkaa. Tai pahimmassa tapauksessa kesällä.