Mietin vähän aikaa minne vuodattaa..

Viime aikoina on tapahtunut aika paljon. Tai ainakin minun mittapuulla, ei tälläista mulle yleensä tapahdu: Kesän aikana olen saanut yhden "tunteiden" tunnustuksen ja yhden mokoman rakkaudesta. Eri ihmisiltä. JA NYT saattaa olla tulossa kolmas samaa lajia. Eroa tämä tekee muihin sillä että tunnustaja on täysi-ikäinen, ja minä silloin sakkolihaa. 
Oon ollu hirveen hämmentynyt tästä koska mistä helvetistä tää kaikki pamahtaa 15 vuoden hiljaisuuden jälkeen? Ainakaan tää ei ole mikään haaveiden täyttymys, ei tosiaankaan: En. tahdo. tätä.
Miksei nää kaikki ihmiset ei näe mua vaan kaverina ja kivalta tyypiltä hengata. Miksi ne juottaa ittensä humalaan että saisivat rohkeutta kertoa miten hyvältä näytän heidän silmäänsä ja miten olen niin uniikki.
Oon muutenkin henkisesti liian epävakaa mihinkään "suhteeseen", tartten kavereita. Tahdon kavereita. Mun tekee mieli oksentaa kun edes ajattelen miten mun pitää hylätä näitä henkilöitä peräjälkeen. Oon tahtomattanikin niille vähän vihainen. Aika hassua.

  En uskalla kertoa kellekkään, ja jotenkin tuntuu aina hyvältä jos selviän jostain tälläisestä itse. Enkä tahdo vaivata ketään tällä, koska kaikki joille voisin puhua omistaa omia murheitaan joista ne puhuu mulle. Tuntuis tyhmältä valittaa omista, ja ne tulis itse vaan surullisemmaksi. Toisaalta joku helvetin pirullinen pieni-minä nauraa tälle tilanteelle kun katkaisen tämän pyörän, jossa jokainen ruokkii toisen murhetta. Jos minä olisin sen poikkeus joka näyttää nauravaiselta JA pystyy samalla kantamaan omia ongelmiaan. Voisin peräti kattoa peilistä hienoa ihmistä.
Mikäköhän meikäläisellä on, kun saan jotain sairasta nautintoa siitä kun pidän asiat sisälläni?

__