Hitto että tekis gutaaa semmoinen yksi päivä viikonlopussa, jolloin kaikki menonsa ja olemisensa (tai vastaavasti olemattomuutensa) vois määrätä ihan itse. Sellaista ei oo oikein siunautunut melkeinpä puoleen vuoteen. Nimittäin jos mulla ei ole jalkapallo pelejä, kokeisiin lukua tai muita kouluprojekteja ollut, niin sitten porukat korvaavat nämä vapaat hetket jollakin jutulla (=sukulaisten tapaamisella) jotka on saatava pois alta.
Tänäänkin oli himpun rasittavaa tulla revityksi jo neljältä Markuksen luota, jossa olin saanut ekaa kertaa ikinä yöpyä, mummolaan äitienpäivä kahveille päivää ennen äitien päivää. Kyllä mä tykkään mun sukulaisia nähdä, mutta välillä ajotus vaan on niin väärä. Esim. silloin kun ollaan melkeinpä koko aamupäivä kulutettu miehen kanssa kävelyyn kaupasta ja ollaan just palattu syödäksemme. Vielä vihasemmaks tulin siitä, että ne oli lähettänyt mun perään kuusi tosi huolestunutta viestiä ja pari puhelua. Viesteissä suorassaan paistoi epäluottamus IHAN SYYTTÄ. Vielä kun Markus pelästy että nyt sekin paistattelee epäluottamuksessa, kun en pystynyt niihin yhteydenottoihin heti vastaamaan. Parka.
Myös mun elimistö alkaa vähän huudella siitä, että tahti on liian kova. Sen lisäks että tätä stressistä aiheutunutta ihottumaa puhkeaa käsivarsiin kun hiirenkorvat puihin, niin myös polvi on jumannut eilisistä harkoista asti. Pienikin liike sattuu ja jalan koukistaminen vihlasee vielä mukavammin. Melko varmasti on kyseessä rasitusvamma siis~ Ja minä vielä oon kehunut jo jonkin aikaa sitä, miten mulle ei koskaan satu urheillessä mitään! Saakeli :D Huomenna luultavasti pelaan taas aloituskokoonpanossa sen 2 kertaa 40 min, joten jännittäkäämme miten käy. Itteeni ainakin pelottaa nytten, että pahennan tätä tilannetta -mikä se sitten onkaan- pelaamalla huomenna, koska oon kokemuksesta huomannut että sillonkun mulle sitten sattuu niin silloin SATTUU.
Kyllä mä tiedän, että on loppujen lopuksi ihan mun oma päätös mitä teen, kun kumminkin elämässä on pakollista vaan kuolla. Ongelma on se, että en pystyis kuitenkaan lepäämään huonolta omatunnoltani, jos jätän jotain "velvollisuutta" tekemättä. Varsinkin kun mun joukkueessa on ihmisiä, jotka kärsii tälläkin hetkellä pahemmista vammoista.
Nyt on ollut vähän toimettomampi ilta siitä asti kun oon kotiutunut mummolasta. Oon lähinnä musiikkia kuunnellut ja koneella muutenkin viettänyt laatuaikaa, jota vietän nykyään paljon (no, okei vähän) vähemmän kuin ennen tätä pitkää kirjoitus-taukoa. On ollut vähän liikaa tekemistä kai, ihme kyllä! Voi kun löytäs semmoisen tasapainon, eikä meno olis aina pelkkää juoksua tai makoilua. Either way, unta saa edelleen liian vähän. Tosin yllätin tässä yks päivä itteni ja menin vahingossa jo puoli yhdeksältä nukkumaan. Virkeämmäksi en silti tullut, koska unta tuli sitten vahingossa liikaa. Epic fail ja tällein ~
Mutta kaiken muun ohessa:
- Oon miettinyt että pitäis varmaan pitää paremmin yhteyttä vähintään kolmeen eri ihmiseen, kun ne on yrittänyt mun suhteen samaa. Odotan vaan aina liikaa, että kaikki tuotas mulle suoraan.
- Pyrin taas laajentamaan musiikkimakuani niin pitkästä aikaa uudestaan. Oon liian pitkään tyytynyt kaikkeen mitä kuulen radiossa, enkä oo laisinkaan päivittänyt RIKKINÄISEN mp3:seni musiikkikirjastoa. Atm kaivelen kaikkea raskaampaa.
- Vähennän jälleen sosiaalisia medioita, kun oon selvästi liian epätasapainoinen niihin.
- Tartten. jonkun. oikeasti. värin. tähän. lettiin. 
