Eilinen ilta ja puoli tunti tästä päivästä tuli vietettyä kirkossa sekä sitä ennen melkein 10 ventovieraan ihmisen illanistujaisissa. Se oli käytännössä tilanne, jota olen jo jonkin aikaa pitänyt mielenkiintoisena kokea. Kuitenkin jo melkein heti sinne mennessä tajusin, että en vois olla enemmän väärässä paikassa koko maailmassa sillä hetkellä: Ihmiset oli niin läheisiä toistensa kanssa, että syvälliset keskustelut veivät jopa itkuun asti ja sitten oli suurta yhteishengen ja tyttöenergian ylistystä.  Oon miettiny aika paljonkin oisko shemmoinen meikäläisen juttu, koska mulla on siitä aika vähän kokemusta. En välttämättä saa koskaan tietää, koska rehellisesti ja avoimesti puhun hyvin harvoille. Ja on paljon tuurista kiinni miten sellainenkin avautuminen sujuu. Tiedän kuitenkin ettei suuret joukot ole mulle tarkoitettu.
Kun mietin, niin semmoisia tajunnanräjäyttäviä keskusteluja oon käynyt vaan kolmen ihmisen kanssa onnistuneesti. Ehkä mä olen sittenkin liian omituinen ja kitkerä, että kaikki sulattais sen mitä puhun.
Mulle on herännyt myös pelko, että Mila sulaa siihen porukkaan kiinni ja unohtaa miut. Itse asiassa olen varma, että niin tapahtuu. Säälittävää.




Jouluaatto siis lienee huomenissa.
Joulumielen toivosta olen sulavasti luopunut, edes suuremmin miettimättä. Joulu vaan ei herätä enää mitään tunteita ja jos joskus herätti, niin se oli vain sellainen hullunkiilto silmissä kun näki lahjoja. Eli ei mitään kovin hengellistä. Okei, sinäänsä hauskaa aikaa koska loma ja voi saada iloiseksi ihmisiä helpoilla teoilla, mutta mulla on aina hirveen epämukava viba jouluaaton jälkeen. Tuntuu, että ihmiset ei muutu siitä enää kiltimmäksi taikka kunnioita toisiaan enempää.
Voisin kuitenkin illasta vähän koomata sillein että sytyttäisin esmerkiks kynttilöitä ja kuuntelisin samalla joululauluja.