Ja suomalaisten sanottaja ihmeiden selailu jatkuu myös naisten puolella: Chisu. Tai no, ei tää kynän jälki mitenkään jumalaista ole, mutta c'moon jos nainen tekee kaiken luomis-työstä tuottamiseen niin kyllä siitä nyt rispektit ansaitsee. Se mitä ei ansaita on luovuttaa Emman paras naisartisti-pysti jollekkin idols-voittajalle 8(. Pöff

Tämä viikko on ollut jokseenkin aavistuksen ahdistavampi kuin edellinen kiireellinen (josta muuten selvisin ihan kunnialla matiikan koetta lukuunottamatta). Ihmisiä tuntuu hyppivän ikkunoista sisään ja ulos, katoon ja lattiaan, eikä kukaan ikinä pysy. Ja jos pysyy aavistuksenkin pidempään niin minä olen liian takertuva... Noo, semmosta se kai on.
Toivoisin että pystyisin purkamaan tätä kaikkea johonkin luovaan, koska kirjoittaminen ei ole kunnolla onnistunut kuukausiin, vittu kuukausiin. Piirtämistä harrastan enää tylsillä koulutunneilla, joissa minun taas olisi pitänyt skarpata tuntiaktiivisuuttani, sekä ainoa ihminen jota tunnun tapaavan koulunulkopuolella on M. Loput harrastukseni kariutuvat muiden ihmisten takia, ja sekös ketuttaa. Välillä myös mietin että tunnenko ihmiset tässä seuraharrastuksessani liiankin hyvin.
Sitten ajoittain, hyvin hennosti, tuntuu että omaa identiteettiäni yritetään kopioida. Oon kärttynen pikku ämmä asgf.
   Pääsen onneksi viikonloppuna hiukan tuulettumaan Nilsiän hiukan puhtaammassa ilmastossa.
 

Koulussa oltas semmosta pienlehdistä tuottamassa, johon saa vapaaehtoisiakin osallistua. Oon jotenkin hassusti kiinnostunut, varsinkin kun tuntuu että näin viimeisenä vuonna peruskoulussa voisin oikeasti osallistua johonkin. En oo tehny sitä sitten ala-asteen kun tuntui... no okei mitäs sitä kieltämään; oon liian kauan ollut riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Eli voisin ilmiantaa itseni tässä päivänä eräänä kuviksen opelle. Olisi mun pienet säälittävät hooveet koko kouluyhteisölle omnom.

Muutenkin tämä ala-astee-minä on nykyään hyvin vieras käsite. Seiskalla (ja kasilla) nauroin sille, mutta nykyään arvostan sitä jollain tavalla. Vähän jopa kaipaan, kun en tajunnut pelätä mitä ihmiset ajatteli. Tein paljon tyhmiä juttuja ja olin viisas kun en hävennyt niitä. Mua sanotaan nykyään joskus älykkääksi, mutta mä oikeasti nauran aina kun tää tulee mun mieleen. Mitä se kertoo mun älykkyydestä kun sensuroin omaa tyyliäni, tekemisiäni ja mielihalujani sen mukasiks mikä sopii katukuvaan? Tekis mieli alottaa alusta, mutta jotenkin lykkään sitä aina. Ei ihme, että välillä on itku sukassa.
Ehkä voisin julistaa joka torstain päiväksi jolloin saan aloittaa alusta. En jaksa odottaa että peruskoulu loppuu...