Your parents

Omat vanhempani ovat vanhempina ensiluokkaisia. Ainakin mitä tulee itselleni annettuun kasvatukseen ja siihen annetun rakkauden määrään. Mutta välillä heistä on todella vaikea pitää. Äiti on yliherkkä ja ajoittain kusipää, ja isä.. tärkeilevä tyrkky. En keksi parempaa sanaa kuvaamaan sitä.
On vaikea kuvailla omaa suhdettani vanhempiin, koska siihen minulla ei oikein ole mitään sanomista. En pidä heitä minkäänlaisina ystävinä tai läheisinä itselleni, vain ihmisinä joiden kanssa olen asunut koko elämäni. En oikeastaan halua olla heidän kanssaan hirveästi tekemisissä, koska he saavat minut niin usein surulliseksi ja pahoin voivaksi. Enkä pysty perustelemaan tätä mihinkään. En pysty puhumaan heille murheistani sen enempää kuin muillekaan, koska he eivät ymmärrä eivätkä reagoi kuten toivoisin. Oikeastaan heille viimeisenä niistä kertoisin, vähintään sen takia etten tahdo heidän murehtivan takiani. Ikinä.

Pienempänä olin täydellinen isän-tyttö ja isä oli aina sankari. Äidille uskalsin välillä vittuilemaankin, mutta isälle en ikinä syyttä. Pienenä minulla ei ollut minkäänlaista taitoa uhmata vanhempiani, joten nykyään tyydyn murjottamaan hiljaa ja tiuskimaan. Pyrin tietoisesti välttämään tilanteita jossa minua yritetään alistaa sanallisessa taistossa. Ja jos sellaiseen tilanteeseen joudun, kilpailen epärehellisesti.
Olen nuorimpana lapsena meistä kolmesta hemmoteilluin ja muutenkin turhamaisin, ainakin näin minun on annettu ymmärtää. Poden siitä joskus huonoa omatuntoa, kun isosiskoni innostuu valittamaan, mutta siinä vaiheessa minua oikeasti vituttaa kun en kovalla työlläkään tunnu ansaitsevan tiettyjä etuja. Olkoon siskoni kuinka katkera tahansa, pitää hänen huomioida minunkin tunteeni. Sitäpaitsi ihan totta, minä olen käyttänyt hänen kaiken vanhan, joten enkö saisi jotain uutta, omaa ja kallistakin hankkia?

Jos kuitenkin vanhempiini palataan niin lisättäköön se että joissakin asioissa he ovat järkyttävän vanhanaikaisia ja suvaitsemattomia. Nimittäin kehonmuokkauksessa. Ymmärrän kyllä niihin liittyvät huolet, mutta inhoan sitä miten ainakin äitini laatikoi ihmiset niin sokeasti. Kaikki tatuoidut ihmiset ovat suoraan rikollisia, narkkareita ym. ja päättyvät nuorena hautaan ja naamasta lävistetyt vain haluavat huomiota. Sitten hänelle kaikki kauniit ihmiset ovat suoraan idiootteja ja bimboja, ja homot diivoja. Se on ainut piirre, jota hänessä räikeästi inhoan. Muuten kyseessä on oikein mukava persoona.
Isääni olen useaan otteeseen hävennyt kuollakseni teini-iässä, ja se on kylmettänyt omaa suhtautumistani häneen paljon. Olin kuitenkin lapsena tosi läheinen isään, joten olen hyvin surullinen siitä miten erilainen hän on nyt kun tajuankin ajatella itse. Myös hänen käytöstapansa raivostuttavat minua todella usein.
Kai minä silti voin sanoa heitä rakastavani, vaikken välttämättä ajatuksesta pidäkään.