Kuinka sut pitäisi vastaan ottaa, kun viimekerrasta on niin pitkä aika?
Nielisinkö ylpeyteni ja antaisin anteeksi, ja kieltäisinkö sen mitä olit minulle, sekä sen mitä tulen aina olemaan?
Se tapahtuu aina, vaikka niin monta kertaa aiemmin olen yrittänyt sen kierteen katkaista. Mutta koska minulla ei tunnu olevan mitään muuta mitä rakentaa, tunnun aina jäävän tähän sinun kanssasi. Jopa silloin kun olet muualla ja siihen ei olisi mitään syytä.

Iltaisin olen marttyyri. Kirjoitan ylös kaiken, mikä ammentaa itsensä sinusta ja kuolen vähän joka yö, joka menee valvoessa. Teen sen ilman että kukaan käskee. Oikeastaan uskon siihen, että jos joku, kuka tahansa, tietäisi, hän käskisi minun lopettaa vielä kun oikeasti pystyin pihisemään jotenkin itse hengityksen sijasta.
Mutta tällä hetkellä vain järkeni sanoo niin ja loppu menee yhtä luonnollisesti kuin muurahaisen työpäivä. Yö vaihtuu pimeämpään ja lauseet päättyvät kysymysmerkkiin. Etkä sinä välitä, koska kellään muulla ei ole itsesi lisäksi väliä.

Minä olen vain rakkaudentyökalu sinulle.

 

Tämä kaikki aika on turhaa ja niin olen minäkin. En osaa rakentaa mitään omillani. Eikä yöni tule päätökseen.